Kokemuksia meistä: Autoklinikka

Autohallit saivat kestävän ja pestävän epoksilattian

Eskon Autopelti Oy:ssä korjaamme autojen erilaisia pelti- ja muita kolarivaurioita. RS-Lattiat teki meille keväällä 2021 uuden lattian korjaushalliimme.

– Eskon Autopelti Oy:n toimitusjohtaja, Sami Tauriainen

Varkaudessa sijaitsevassa automaalaamossa on lattiapintaa noin 700 neliötä. Aiemmin halli oli ollut varastokäytössä ja purimme siitä omalla porukalla varastot pois. RS-Lattioiden porukalle jäi yhden väliseinän jäännöksen purkaminen, lattian hiominen, pohjatöiden teko, lattian laittaminen ja seinien maalaaminen.

Meille oli paljon hyötyä RS-Lattioiden Lari Soinisen asiantuntemuksesta. Hän tuli paikan päälle katsomaan tilaa ja neuvoi, millaista materiaalia ja missä vahvuudessa kannattaa valita. Hänen suosituksestaan lattiaan laitettiin itsestään siliävä epoksimassa VIASOL EP-C3005 2mm Ral 7038.

Automaalaamon lattian pintakalvon täytyy olla erittäin vahva, sillä se joutuu koville, kun sisälle ajetaan talvella nastarenkailla. Lattia täytyy myös saada helposti puhtaaksi, sillä auton renkaiden mukana halliin kulkeutuu vettä, loskaa ja hiekkaa, lisäksi maalaamosta tulee pölyä.

Saimme Larilta myös neuvoja seinien värivalintaan, ja saimme tilasta mukavan valoisan. Työ sujuu näin helpommin. Kokonaisuudessaan projekti onnistui erittäin hyvin ja valmistui aikataulussa.

Toisen yrityksemme Joensuun Autovahinkokorjaamon tila oli toiminut jo aiemmin autokorjaamona. Remonttia noin 900 neliön halliin tehtiin kesällä 2021. Lattia oli kulunut ja halusimme laittaa sen uusiksi. Hallin aiemman laattalattian piikkaus oli hirveä työmaa. Siinä saivat miehet paiskia töitä tosissaan, sillä purku tehtiin piikkauskoneella ja käsin.

Lähtökohtana oli, että lattiassa oli tasoitekerros ja laatoitus. Piikatessa kuitenkin selvisi, että lattiassa olikin useampi tasoite- ja pinnoitekerros päällekkäin, tavaraa oli paksulti ja osa tasoitteista ei ollut missään kiinni.

Kaikki kerrokset piikattiin ja jyrsittiin pois puhtaalle betonille asti, jotta saatiin hyvä tartunta pohjaan. Siitä lähdettiin rakentamaan ylöspäin tasoitteella ja epoksipinnoitteella.

Vaikeuksien kautta voittoon

Muuttujia oli paljon mutta kaikesta selvittiin. Urakka sattui vielä suureksi osaksi kesän koville helteille. Täytyy hattua nostaa, että miehet selvisivät sellaisesta työmaasta. Larin suosituksesta lattian pumpputasoituksen materiaalina oli Casco Floor Expert HL 50 10-50mm. Pinnoitukseen käytettiin täälläkin itsestään siliävää epoksimassaa VIASOL EP-C3005 2mm Ral 7038.

Avajaisissa moni kehuikin, että onpa hyvän näköinen lattia! Uusi, moderni ja kiiltävä epoksilattia hävitti vanhan hallin tunnun.

Arvostamme RS-Lattioiden toiminnassa sitä, että he tekevät työtä luotettavasti, joustavasti ja avoimesti. Asioista voidaan puhua rehellisesti ja viestintä toimii. Jos esimerkiksi aikatauluun tulee muutos, he kertovat siitä ajoissa eikä tilaajan tarvitse miettiä, minne työmiehet ovat hävinneet.

Kertoohan tyytyväisyydestä sekin, että meillä on suunnitteilla jo seuraava yhteinen projekti.

– Eskon Autopelti Oy:n toimitusjohtaja, Sami Tauriainen

Asiakkaamme:

Eskon Autopelti Oy on Varkaudessa toimiva vahinkokorjaamo. Yrityksessä korjataan kevyen ajoneuvokaluston peltivikoja. Henkilöstöä on noin 30. Joensuun Autovahinkokorjaamo korjaa myös erilaisia pelti- sekä tuulilasivaurioita. Henkilöstöä on puolenkymmentä. Molemmat yritykset kuuluvat Autoklinikka-ketjuun.

Tutustu yrityksiin tarkemmin:
Eskon Autopelti Oy
Autoklinikka Joensuu